9 yötä!

Siis jouluun. Meikämarjatalla meinaa iskeä paniikki, olisi vielä miljoona asiaa tekemättä. Muutamat joululahjat on vasta tarpeina jemmoissaan, siivous on suunnitteluasteella kuten myös jouluruuat. 

Tänä vuonna oon siinä mielessä joidenkin mielestä kenties tylsäkin, että pyrin antamaan kaikille jotain itsetehtyä. Terveisiä vaan kummilapsille, kavereille ja lapsen kummeille sekä mummeille! Ongelmana on se että suunnittelin kyllä tätä kotikutoiseten lahjojen ja koristeiden joulua jo hyvissä ajoin, varmaan syyskuussa, mutta unohdin koko homman. Havahduin marraskuun viimeisinä päivinä että hittolainen, kohtahan se joulu jo on! Siitä lähtien illat onkin menneet melko myöhäisiksi, mutta ai että on ihana väkerrellä lahjoja, joista jokainen on kyllä saajaansa ajatellen rakaudella väsätty. <3 

Toinen ongelma mikä itsetehdyistä joululahjoista seuraa, on se, etten mie niitä uskalla tänne päivitellä, kun kaikki kaverit ja sukulaiset kyllä löytää tiensä tänne blogiin jos niin mielivät. Ja jos ne kurkkisi täältä mitä paketteihin päätyy, olisi koko jouluyllätys pilalla!

Tänä vuonna meidän perheellä on siitäkin erilainen joulu, että vietetään se ihan kotosalla. Siis kolmisin vaan, eikä juoksennella ympäri tätä ja viereisiä kyliä molempien vanhemmilla. Lapsenakin meidän jouluperinteeseen kuului lahjojenjakelukeikka naapurikaupunkiin, mistä suunnistettiin miun isoäidille eli mammalle jouluaterialle. Yhtenä jouluna oon ennen tätä ollut vaan kotona, ja silloinkin jäin lapsuudenkotiin tekemään viimeisiä jouluaskareita (eli siivoamaan ja silittämään, kaksi asiaa joita inhoan) kun muut lähti perinteiselle kierrokselle ja joulupatojen ääreen. Ollaan suunniteltu jouluaatolle joulusaunaa, kävelylenkkiä ja joulukirkkoa, joulupukkikin on jo Leon kummeista tilattu. Lähinnä haetaan sellaista kiireetöntä ja rentoa päivää ilman aikatauluja. Toivottavasti onnistumme, joulupäivänä ja tapanina mennään sitten mummolakierroksille. Vähän kyllä jännittää että miten Leo suhtautuu joulupukkiin. Vierastamista ei muuten ole ollut, mutta tilanne jossa joku partaukko ihmevaatteissaan tulee ison säkin kanssa kotiin voi muodostua mielenkiintoiseksi. Toivotaan kumminkin että Leo on yhtä reipas kuin viime vuonna papalla. 



Leon lahjat voin paljastaa, ei kait niitä kukaan pienelle juorua ;) Pukki on huomannut, että meidän nuorimies on ihan mahdoton Muumi-fani, joten paketista tulee tälläinen:


Itsetehtyjä Leo saa tälläisen tiipiin majaleikkeihin, Ikean kankailla vain:



ja tälläisen: 

Muutamia muitakin pikkujuttuja saattaa paketteihin eksyä jos sellaisia löytyy, mutta varmasti viiemvuotinen toistuu ja pieni mies saa meistä eniten lahjoja. Mutta niinhän sen kuuluukin mennä. :)


Millaisia jouluvalmisteluja sie oot jo tehnyt? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti