Adlibriksen verkkokaupasta saa sekä Jämälankakirjaa että Ekolankakirjaa hintaan 11,20€! On muuten muihin puljuihin verraten hävyttömän halpa hinta, itselleni tilasinkin jo Ekolankakirjan jo olemassaolevan Jämälankakirjan kaveriksi. :)
Oho!
Vinkkinä kaikille neulojille/Sanna Vatasen neulontakirjoja halajaville!
Adlibriksen verkkokaupasta saa sekä Jämälankakirjaa että Ekolankakirjaa hintaan 11,20€! On muuten muihin puljuihin verraten hävyttömän halpa hinta, itselleni tilasinkin jo Ekolankakirjan jo olemassaolevan Jämälankakirjan kaveriksi. :)
Adlibriksen verkkokaupasta saa sekä Jämälankakirjaa että Ekolankakirjaa hintaan 11,20€! On muuten muihin puljuihin verraten hävyttömän halpa hinta, itselleni tilasinkin jo Ekolankakirjan jo olemassaolevan Jämälankakirjan kaveriksi. :)
Pihan siistein harava
Ostettiin Leksalle viime viikolla harava. Tietenkin vihreä, sillä itse inhoan sitä kun poikalapsille tuputetaan kaikki tavarat sinisinä (no okei, ei ollut muita kuin vihreitä) Joka tapauksessa, jo matkalla kotiin tajusin, että pihan mukuloillahan on samanlaisia useampikin. Mistä me tunnistetaan juuri Leksan uutuuden kiiltävä haravainen?
No tietenkin sähköteipeistä.
No tietenkin sähköteipeistä.
Harava ainakin oli melkoinen hitti meidän talonmies Pikkaraiselle. Ei malttanut lapsi olla paikallaan edes kuvan vertaa ennenkuin istutin tuoliin ja käskin olla paikallaan.
Katellaan miten teipit kestää käytössä, mutta saahan niitä aina uusia. :)
Katellaan miten teipit kestää käytössä, mutta saahan niitä aina uusia. :)
Huomasin myös, että jo 10 lukijaa on ilmiantanut itsensä, tervetuloa! C:
(Edellisessä postauksessa vilahtaneista liitutaulutarroista ei tullutkaan yhtään mitään, koska meidän seinät on niin röpöläiset etteivät penteleet tarttuneet kiinni. Murr.)
Kvaak kvaak!
Leon rakkaus ankkoihin sai alkunsa lastenkirjasta, jossa pieni keltainen ankanpoikanen Kvaakku piileskelee emoltaan maatilalla ja sen ympäristössä. Kirjaa luetaan päivittäin monet kerrat, ja kaikki linnut ovat Leon mielestä Kvaakkuja, niin pingviinit kuin kanatkin. Taaperon ihmetys oli melkoista, kun käytiin keskiviikkona iltapäivällä Vuoksen rannassa katsomassa sorsia. Innostuessaan hyvinkin kovaääninen veitikka hiljentyi kunnioittavasti nähdessään niin monia ihailunsa kohteita. Hiljaisuuden rikkoi vain muutaman kerran todettu "kvaak kvaak" ja kyseisten ihmetysten sormella osoittaen. Pitihän isille ja äidillekin tiedottaa että nämä on nyt niitä mistä aina puhun.
Myöskin värikkäät syyslehdet olivat jänniä, niitä tutkiessa piti ottaa autosta mukaan halutut aurinkolasitkin pois.
Leolla on kuvissa päässään PaaPii Desingnin kettupipo. Aivan mahtava kuosi! Kyseisen firman TSI-paketteja ja niihin liittyviä ideoita odottelee tuolla äidin ompeluinnostusiltaa, niistä siis myöhemmin :)
Itselläni on ollut iltasella käynnissä melkoinen mittaa&leikkaa -projekti, osaatteko arvata mitä näistä syntyy?
Myöskin värikkäät syyslehdet olivat jänniä, niitä tutkiessa piti ottaa autosta mukaan halutut aurinkolasitkin pois.
Leolla on kuvissa päässään PaaPii Desingnin kettupipo. Aivan mahtava kuosi! Kyseisen firman TSI-paketteja ja niihin liittyviä ideoita odottelee tuolla äidin ompeluinnostusiltaa, niistä siis myöhemmin :)
Itselläni on ollut iltasella käynnissä melkoinen mittaa&leikkaa -projekti, osaatteko arvata mitä näistä syntyy?
Kunhan isäntä saapuu salilta me lähdetään koko perhe ainakin kauppaan(Leon mukaan pauppaan) ja kenties jonnekin muuallekin vapaapäivän kunniaksi.
Rentoa perjantaita kaikille!
Mie en todellakaan ole aamuihmisiä, joten aamuisin käynnistyminen vie aikaa. Harmi vaan, että silloin pitäisi olla jo todellakin iskussa. Kun isäntä kaahaa kouluun miun taaperon viihdytysvuoro alkaa. Silloin saa vain unelmoida aamuhetkistä, jolloin voi juoda kahvin rauhassa ja selata päivän lehden samalla.
Todellisuus on jotakin ihan muuta kuin kuvassa. Ensin syötetään lapselle aamiaista, minkä jälkeen ladataan kahvinkeitin ellei isäntä ole aamulla kahvia keittänyt, laitetaan aamun Muumiannos pyörimään ja toivotaan parasta. Siis sitä että sen kupillisen kahvia saa juoda rauhassa kun taapero tuijottaa Muumilaakson meininkiä. Harvoin tämäkään menee niinkuin Strömsossa.
Useimmiten puolet kupillisesta on jo kylmää sitä siemaillessani ja olen saanut hypätä todella monesti estämässä tuhoamisyrityksiä, mistä huolimatta sekamelskakaaos on jo valtaamassa alaa illalla loihditulta järjestykseltä.
Eilen aamu meni ihan pipariksi. Meidän kahvinkeitin ei suostunut keittämään kahvia lainkaan, ja jouduin tekemään ihmevirityksiä että sain erittäin pahanmakuista kahvia muistuttavaa nestettä aikaan. Ei auttanut aamupöhnään, mutta tulipa temppuiltua keittiössä heti aamusta.
Tänään sain sekä kahvia että rauhan sen juomiselle. Leo suostui katsomaan ihan mukisematta Muumeja, traktori kainalossaan, sen aikaa kun nautin kofeiiniannokseni. Onnistuisipa tämä joka aamu.
Leppoisaa keskiviikkoa!
Naamakirja.
Terkkuja meiltä!
Ja nimi muuttui!
Kuten huomaatte, blogin nimi muuttui ja osoitekin siinä samalla. Nyt se ei linkity enää vain käsitöiden sun muiden väkertelyjen alle, vaan antaa miulle alaa postailla laajemmalti. :) Toisekseen hokasin, että jollakin oli jo melkein samanniminen blogi ollut kauemmin kuin minulla, ja tahdon välttää sekaannuksia. Toivottavasti vanhatkin lukijat löytää tiensä tänne, mie en tiedä yhtään miten tämä nimen vekslailu vaikuttaa löytymiseen...
Jotenkin tuo rinderella's kuvaa miuta itteäni paremmin, se on kuitenkin nimimerkki joka on kulkenut miun mukana kohta kymmenen vuotta, ja miun elämästä ja ajatusistahan tämä blogi kertoo, siispä mikä olis osuvampaa? Olen myös harkinnut fb-sivun tekemistä blogille, kannattaisikohan se? Sieltä tykkääjät huomaisivat helposti uudet postaukset, ja sinne pystyisi tekemään ns. pikapäivityksiä.
Eipä muuta tällä kertaa, tää oli vaan pikainen moikkailu! Työn alla on paraikaa rullalla ostettava liitutaulutarra, veikatkaapa mitä siitä rakentuu? Sisustukseen se kumminkin liittyy, yllätys yllätys ;)
Jotenkin tuo rinderella's kuvaa miuta itteäni paremmin, se on kuitenkin nimimerkki joka on kulkenut miun mukana kohta kymmenen vuotta, ja miun elämästä ja ajatusistahan tämä blogi kertoo, siispä mikä olis osuvampaa? Olen myös harkinnut fb-sivun tekemistä blogille, kannattaisikohan se? Sieltä tykkääjät huomaisivat helposti uudet postaukset, ja sinne pystyisi tekemään ns. pikapäivityksiä.
Eipä muuta tällä kertaa, tää oli vaan pikainen moikkailu! Työn alla on paraikaa rullalla ostettava liitutaulutarra, veikatkaapa mitä siitä rakentuu? Sisustukseen se kumminkin liittyy, yllätys yllätys ;)
Count your blessings.
Viime päivinä on mielessäni pyörinyt monesti uusimmasta Kaksplussasta bongattu lause, joka otsikossakin mainitaan. Syksyn sateiden ja harmauden vallatessa maaperää lempeältä kesältä monista oma elämä voi alkaa tuntua masentavalta, puuduttavalta tai vaan yksinkertaisesti tylsältä. Voi tuntua että seinät kaatuvat päälle tai verhojen väri ottaa pattiin, murhe voi olla iso tai pieni mutta samalla tavalla se kuluttaa omaa mieltä. Mieli harmaantuu samaa tahtia kuin sää ulkona, liian nopeasti. Jos alakuloisuus ja tyytymättömyys meinaavat ottaa vallan, on hyvä muistaa laske ilonaiheensa.
Aiemmin mie olen pitänyt positiivista ajattelua ja sen vaikutusta mielialaan hippien humpuukina, mutta pohdittuani otsikon lausahdusta useamman päivän ajan, voin todeta sen auttaneen miuta. Jopa rahahuolet ja sateiset syyspäivät alkaa tuntua mitättömiltä, kun miettii mitä kaikkia ilonaiheita miun elämään on siunaantunut. On oma kiva koti, oma pikkuinen piha, pärjätään vaikka ei rahassa ryvetäkään, miulla on aikaa käsitöille, lukemiselle, hömppäsarjoille ja ystäville, miulla on ihana mies ja ihana pieni poika, ollaan kaikki terveitä, ruska on kaunista aikaa sateestakin huolimatta, on ihanaa kaivella villapaidat ja viltit kesäsäilöstä, juoda teetä iltaisin ja monia, monia muita iloisia asioita. Kyllä se vaan toimii, kun ei keskity negatiiviseen vaan positiiviseen.
Tämän ajatusmallin mie haluan sisäistää entistäkin paremmin ja aikanaan siirtää sen myös Leolle. Ei pidä lannistua vaikkei kaikki olisi just niinkuin haluaa, vaan pitää iloita siitä mitä on. Ei miullakaan kaikki ole menny niinkuin suunnittelin, eikä varmasti tuu menemäänkään. Enpä vaikka 10 vuotta sitten ajatellut olevani 22-vuotiaana kotiäitinä taskussani vaan YO-paperit ja seurustelevani kuudetta vuotta yhä miehen kanssa, jonka oon tuntenut jo 15-vuotiaasta. Lukion olisi voinut käydä nopeammin kuin viidessä vuodessa, mutta aina ei asiat suju niinkuin suunnittelee. Tuntuu että aina kun joku mieltä painava asia on saatu hoidettua, on seuraava jo nurkan takana. Mutta ei se haittaa, eikä sille voi mitään: se on osa elämää. Ennustamattomuuteen pitää vaan osata varautua. ;)
Eikä niistä syksyn sateista oikeasti ole mitään haittaa, niihin pitää vaan osata suhtautua. Mallia voi ottaa vaikka meidän juniorista:
Tulipas sekava sepustus, mutta toivottavasti joku edes ymmärtää pointin. :)
Aiemmin mie olen pitänyt positiivista ajattelua ja sen vaikutusta mielialaan hippien humpuukina, mutta pohdittuani otsikon lausahdusta useamman päivän ajan, voin todeta sen auttaneen miuta. Jopa rahahuolet ja sateiset syyspäivät alkaa tuntua mitättömiltä, kun miettii mitä kaikkia ilonaiheita miun elämään on siunaantunut. On oma kiva koti, oma pikkuinen piha, pärjätään vaikka ei rahassa ryvetäkään, miulla on aikaa käsitöille, lukemiselle, hömppäsarjoille ja ystäville, miulla on ihana mies ja ihana pieni poika, ollaan kaikki terveitä, ruska on kaunista aikaa sateestakin huolimatta, on ihanaa kaivella villapaidat ja viltit kesäsäilöstä, juoda teetä iltaisin ja monia, monia muita iloisia asioita. Kyllä se vaan toimii, kun ei keskity negatiiviseen vaan positiiviseen.
Tämän ajatusmallin mie haluan sisäistää entistäkin paremmin ja aikanaan siirtää sen myös Leolle. Ei pidä lannistua vaikkei kaikki olisi just niinkuin haluaa, vaan pitää iloita siitä mitä on. Ei miullakaan kaikki ole menny niinkuin suunnittelin, eikä varmasti tuu menemäänkään. Enpä vaikka 10 vuotta sitten ajatellut olevani 22-vuotiaana kotiäitinä taskussani vaan YO-paperit ja seurustelevani kuudetta vuotta yhä miehen kanssa, jonka oon tuntenut jo 15-vuotiaasta. Lukion olisi voinut käydä nopeammin kuin viidessä vuodessa, mutta aina ei asiat suju niinkuin suunnittelee. Tuntuu että aina kun joku mieltä painava asia on saatu hoidettua, on seuraava jo nurkan takana. Mutta ei se haittaa, eikä sille voi mitään: se on osa elämää. Ennustamattomuuteen pitää vaan osata varautua. ;)
Eikä niistä syksyn sateista oikeasti ole mitään haittaa, niihin pitää vaan osata suhtautua. Mallia voi ottaa vaikka meidän juniorista:
Tulipas sekava sepustus, mutta toivottavasti joku edes ymmärtää pointin. :)
Puoli vuosikymmentä.
Tämän näköisistä teineistä se kaikki lähti.
Tänään tulee täyteen viisi vuotta yhteiseloa miehen kera, ja kun rupesin selailemaan kuvia yhteisiltä vuosilta ei voi muuta todeta kuin että oltiinpa myö oikeesti aika nuoria! Omista mielistämme taidettiin olla kovinkin aikuisia niihin aikoihin, kuten myös kuolemattomia ja voittamattomia.
Muistan vieläkin, kuinka riemuissani olin viisi vuotta sitten tänä päivänä. Tiesin, että mies tulisi illalla kotipaikkakunnalleni, ja jännitin sitä kovasti sillä olin muutamaa päivää aiemmin paljastanut puhelimitse että olen ihastunut häneen, olin ollutkin jo pidemmän aikaa. Jo puhelimessa minulle selvisi, että niin hänkin minuun salaa. Olimme molemmat vuorotellen tahoillamme seurustelleet aiemmin, joten kumpikaan ei ollut kehdannut tunnustaa tunteitaan. Sen sijaan vietimme paljon aikaa yhdessä, olimme parhaita kavereita. Viisi vuotta sitten kaikki kuitenkin muuttui, parempaan.
Päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka välillä onkin ollut todella vaikeita aikoja. Alaikäisenä kaukosuhde miehen asuessa 200km päässä, myöhemmin opiskelijoiden rahahuolet, yllätysraskaus, mies intissä ja minä kotona vauvan kanssa... Kaikesta ollaan kuitenkin selvitty ja toivottavasti selvitään jatkossakin.
Kiitos rakas kaikista vuosista, toivotaan monia lisää <3
Syksyistä.
Lauantaina oli niin ihanan syksyinen sää, että lähdettiin koko porukka jo aamuyhdeksän aikaan kävelylenkille. Kyllä kannatti, oli ihanan kirpsakkaa ja raikasta, mutta aurinko vielä lämmitti suloisesti. Itseasiassa niinkin hyvin että allekirjoittanut huomasi hiukan ylipukeutuneensa kaikkine kaulahuiveineen ja pipoineen... No tälläisiin iloisiin syysmuistoihin on hyvä palata näinä tihkusadepäivinä.
 |
| Leo ja sen isi |
Ilmojen viilennyttyä miutakin puraisi neulontakärpänen, ja syksyn ensimmäiset aikaansaannokset tuli tehtyä -yllätys yllätys- Leolle. Palmikkovillapaita yhteensointuvine pipoineen ei ollutkaan ihan niin piakinen projekti kuin mie päässäni taas luulin, mutta reilu viikon iltaväkertelyillä sain molemmat valmiiksi. Paita on mielestäni juuri sen näköinen että se päällä kuuluisi pomppia lehtikasoissa ja juoksennella ruskan saavuttamassa puutarhassa, ja talvella taas istuskella takkatulen äärellä kaakaomukin kera.
Isohan tuo paita vielä on, toisaalta parempi niin, niin menee ehkä koko talvenkin. Ohje on kevään 2012 Novita-lehdestä. Melkoisella hakuammunnalla lähdin tekemään, kun ohjeessa oli lankana isoveikka, ja koot 104cm ylöspäin. Vaihdoin langan seiskaveikkaan, puikot pienempään ja toivoin parasta. Lopullinen koko on noin 86cm, ehkä jopa reilu, meidän kirppu kun on arviolta 77 cm pitkä.
 |
| Hieno malliposeeraus |
 |
| Kunnes malli karkasi. |
Iloisia syyspäiviä kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)